Onpahan menny aikaa ku viimeks kirjoittanut mut jotenki jäänny kaiken muun keskellä.. Kesä menny vuoroin viikoin hesassa ja kotona, Hoidot tehonneet todella hyvin ja nyt uudet hoidot taas aloitettu ja ihana uutinen että ei luultavasti tulla joutumaan sädehoitoon ollenkaan! <3
Eemeli on ottanut oikein hyvin vastaan.. Tai no miten sen nyt sanoo.. Keho ottanut hoidot hyvin vastaa mutta 3 vuotiaan pojan pää ei oikein pysy mukana tässä.. Joskus tuntuu että Eemeli on kovin ahdistunut ja masentunut ja toisena päivänä se on aivan vallaton vekara, tottakai se käy hänen mielenterveydelleenkin rankaksi mutta toivotaan ettei jää mitää todella pahoja traumoja jotka purkautuu vuosien päästä..
Siskostaan poika pitää huolta ja äiskäst ja iskäst :) Aina varmistelee ettei äiskää satu mihkää :D
Eemelillä on myös alkanut kiinnostaa miksi hänellä on syöpä ja mistä se on tullu, koska päsee takas tarhaa yms.. Vaikeaa se on aina vastata että kukaan ei tiedä miksi sinulla on juuri se syöpä.No mutta hyvin muuten on Eemelillä mennyt, Olen maailman onnellisin Äiti koska se pieni mies valitsi juuri minut Äidikseen <3
No mutta mitäs mulle kuuluu? Ei ainakaan niin hyvää.. Tai muuten joo mutta alkanut huomaamaan itsessään todella katkeran ja vihaisen puolen.. Tuntuu että kaikki on hylännyt pojan sairauden myötä paitsi yksi ihana ihminen jonka kanssa harvemmin nähää mutta kenen kanssa voit puhua kun siltä tuntuu Kiitos Henna <3 Mutta tosiaan eniten ärsyttää ihmiset joita näet jossain ja ne alkaa selittää sitä peruspaskaa "jooo oon mie meinannu soittaa mut en oo viittiny/ehtiny!" Mie luulin että omaishoitaja?+2 pienen lapsen äitinä+sairaaloissa juokseminen tekee minut hieman kiireelliseksi mutta aina muistan soittaa niille joista välitän ja kannan huolta <3 Mut veikkaan että moni tässä elämän tilanteessa tai ainakin kun puhunut muiden vanhempien kanssa jotka käyvät samaa läpi niin kertovat samaa.. Sairaala reissuissa on hyvätkin puolensa, tapaat niitä ihania vanhempia ketä et muualla näe, saat nauraa ja oikeasti puhua suusi puhtaaksi <3 Suuren suuri kiitos myös heille, he kyllä tunnistavat itsensä!
No näiden kaikkien tunteiden keskellä on jotenkin alkanut kaipaamaan sellaista harrastusta jossa saat rentoutua ja olla miettimättä kaikkea tätä niin suunnittelin jos aloittaisi ratsastaa? Siitä on vuosia kun viimeksi hevosen selässä on tultu oltua mutta jotenki se tuntuisi asialta jota haluiaisin alkaa tekemään... Jotenpa ensi viikolla tuumasta toimeen oisko niin? :)
No nyt taidan lopettaa kiukuttelun ja koittaa viellä unta tänään <3