Yli kaksi vuotta takana syöpä rinnallamme, mutta mitä siihen kahtee vuotee on mahtunut? Ainakin lääkekieltä, itkua, naurua, yksinäisyyttä, lääkäreitä, lääkkeitä ja kaikista pahin pelkoa.. eikä tuossa ole kuin alku.. miten ollaa päästy tähän pisteesee? Siihen en osaa edes itse vastata, jokin on vain pakottanut joka päivä eteepäin ja niin sitä huomaa että viikko on taas vierähtänyt. Mitä minussa on muuttunut; olen oppinut elämää pelon kanssa ja oppinut arvostaa terveyttä. Ja niin kulutettu lause kuin se että olen oppinut nauttimaa pienistä asioista. Mietin elämääni yli kaksi vuotta taaksepäin niin muistan kuinka oli ihmisiä ympärillä ja kavereita kävi kylässä ja pyydettiin kaikkialle, se on suurin asia mitä kaipaan entisessä elämässä ♥ nykyään innostut jos edes kerran kuukaudessa saat vieraita ja pääset puhumaa normaaleista asioista. Koska arki ei saa olla tylsää niin haasteita tuo ainakin pojan masennus joka ei ainakaa helpota päiviä.. onneksi terapia alkaa ensikuussa.
SYÖPÄ sai elämämme muuttumaan hetkelliseksi helvetiksi mutta olemme kuitenkin paljon vahvempi perhe kuin ennen. Mutta silti se on mielessä miksi me?
