maanantai 21. toukokuuta 2012

Pohdintaa..

Tulipa hyviä uutisia "pitkästä" aikaa, ei tarvi huomenna mennä tankkailee vasta keskiviikkona labroihin ja sit mietitään tankkausta :) JIHUUUUU! Muutenkin ollut niin kiva päivä kun jaksanut pojan kanssa riehua koko päivän ja nautittu kesästä. Ruokakin onneksi maistunut jätkälle vaikka hieman hitaanlaisesti mutta alas kuitenkin mennyt. Pistoksetkin menee jo niin hienosti ettei ole mitään ongelmaa enää :)
Pojalla alkanut nyt tulee päänsärytkin, toissayönä heräsin kun jätkä huusi kurkku suorana huoneestaan ja kun menin katsomaan niin kertoi että päätä koskee. Siinä paijailin poikaa uneen ja tovin itkun jälkeen jätkä nukahtikin hyvin ja taisin itsekkin siihen sitten nukahtaa :)

Tässä alkanut pohtimaan kun nyt olen sitten parivuotta työelämästä pois niin alkanut miettii jatkaako viellä vanhuspuolella vai mitä sitä tekis. Hieman polttelis ensihoitajaksi lähteä opiskelemaan koska niillä papereilla pääsis kyllä mihin vaan töihin. Vai lähtiskö kokonaan pois hoitoalalta? Mutta kun ei osaa kuvitella itseään mihinkään muuhun ammattiin edes.. Nooh jos sit vuoden päästä alkaisi miettimään tuollaista :)

Pieni prinsessakin on kasvanut ihan silmissä, naureskelua on jo ja paljon enemmän on päivällä hereillä seurailemassa :) Vaikka aluksi mietti miten jaksaa Eemelin sairauden kanssa ja viellä pienenpieni vauva siihen mutta yllättävän hyvin sitä on jaksanut.Ainoastaan on se jos poika on osastolla niin inhottaa kun joutuu "valitsemaan" kummanluona on milloinkin kun haluaisi vain nauttia molemmista :/

Torstaina olis miekkosen synttäritkin, mitähän sille keksis lahjaksi? Täytyy sitä jotenkin ihanasti muistaa kun on ollut niin suuri tuki ja turva meille tämän kaiken aikana <3 Sitten kun pojalla on puhtaat paperit kourassa niin lupaan viedä tuon miehen alttarille ja sit pidetään isot häät, ne myö ollaan ansaittu :)
Mutta nyt jos alkais valmistautua nukkumaan käymiseen niin jaksetaan taas huomenna.
Muistakaa ihmiset nauttia toisistanne ja niistä ihanista lapsista :) <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti