Tänää on jotenki ollu taas paska fiilis Eemelin syövän takia vaikka ei mitää erikoista ole edes käynyt mut jotenkin sit on tänää tullu mietittyy vaan. Ikinä en kuvitellut että se ihana pieni lapseni joutuu tähän helvettii ja ite siin samal kärsit kun katsot sen elämäsi tärkeimmän ihmisen kärsivän..
Ja eniten jotenkin vituttaa suoraan sanottuna jos törmäät jossain johonkin tuttuun niin kaikki tulee kyselee asiasta mutta miksei kukaan ikinä voi soittaa??? Tuntuu että ne vähäisetkin kaverit katos pojan sairastumisen myötä.(SYÖPÄ EI TARTU)
Onhan niitä viel tuossa joitain mut..
Ääh nää on näitä iltoja kun tuntuu järki katoavan tämän paskan taudin takia :( Maailma on täynnä ihmisii jotka ansaitsis tuon mutta ei, ne raiskarit/murhaajat/pedofiilit vaan elää terveellisenä elämänsä loppuun asti! Niin väärin..
Ja kun sitä miettii koko ajan MITÄ JOS olisin huomannut aikasemmin oireet! Vaikka tiedän että tuo jossittelu ei auta mut ihmismieli on tyhmä. Kunpa olis joku mistä syyttää tätä kaikkea mutta kun ei ole. Joskus sitä syyttää itseään kovasti mutta kun sekään ei ole oikein tiedän sen. ääääähh..
Huomenna taidan lähteä siskon kanssa lähteä käymää terassilla illalla muutamalla jos hieman saisi jotain piristystä päiviin vaikka lapset ovatkin kaikkien suurin ilo mutta ehkä se tekee ihan hyvää joskus lähteä katsomaan aikuisia ihmisiä muuallekkin kuin sairaalaa :)
Mut nyt loppu kiukuttelu. Huomenna uusipäivä ja toivon mukaan fiilis parempi :)
Voih! Ei kai tästä elämästä kukaan selviä ihan ehjin nahoin, jokaisella lienee oma tuskansa? Ikävää, että olet kokenut ystävien vieroksuvan. Luulen, että suurin syy voi olla se, että eivät osaa sanoa mitään tai sitten pelkäävät tekevänsä jotain väärin ja sen vuoksi pysyvät etäällä. Ehkäpä voisit suoraan sanoa, mitä toivot - varmasti tosiystävät tekevät mitä vain auttaakseen teidän perhettänne. Soittamista pelkäisin itsekin, kun tulee epäilys että soittaa juuri väärään aikaan, että on vaivaksi. Voi kun sitä osaisikin olla oikein, jokaiselle parhaalla tavalla, kun toinen haluaa ja toinen taas ei...Toivottavasti voit vähän helpottaa oloasi tänne kirjoittamalla ja toki sinun pitää pitää itsestäsi hyvää huolta! Mitä paremmin sinä voit, sen paremmin voit lastasikin auttaa. Tee ihmeessä sitä, mistä nautit, jos suinkin siihen on mahdollisuus.
VastaaPoistaNii ja vielä semmoinen, että mahtaako noista sanatarkistuksista olla mitään hyötyä? Tosi käkkyräisiä ovat, eikä niistä tahdo saada selvää. Itse olen ainakin omasta blogistani ne ottanut pois - kommentointi helpottuu sitä myöten.
PoistaMä NIIIIIN tiedän mitä sä tarkoitat tolla kaikella...mä niiiiiin tiedän. Uskotaan siihen, että ne todelliset ystävät eivät katoa ja yksi juttu muuten, tämän myötä tulee uusia, juuri niitä todellisia Ystäviä.
VastaaPoistaMeidän lapsilla on täysin sama tauti, ei mikään kovin yleinen, varmaan pari lasta sairastuu T-solulymfoomaan vuodessa. Mutta vaikka se on jumalattoman aggressiivinen, se on myös hyvin hoidettavissa. Vähän kun mun poikani sanoi yksi päivä "äiti, onneks tää tauti tuli mulle, eikä sulle". Mä siitä tottakai kauhuissani ja sanoin että kyllä mä häneltä ton ottaisin milloin tahansa pois. Ville siihen "joo mut mä selviän tästä, sä et olis selvinnyt". Sekin varmasti totta. Me romut aikuiset emme niin selviäkään noin aggressiivisesta vihollisesta. Piti mennä katsomaan ihan prosenttejakin silloin, lapsilla se taisi olla jotain yli 90% luokkaa ja aikuisilla 40%.
Voimia valtavasti!! Varmasti törmätäänkin sairaalassa, ota silloin hihasta kiinni.
Minna
Kiitos kohtalon toveri vaikka ei ehkä haluaisi olla :D mut joo onneksi on hyvin hoidettavissa mutta se on aina vaa nin rankkaa katsoa vierestä :( mut tämän jälkee koko perhe on paljon vahvempi ja sitkeempi :) osaa nauttia pienistä asioista joita ei ennen osannut arvostaa niinkää :)
Poista