Täällä taas..

Hieman jäänyt nyt kirjoittelu kun ollut yhtä hullunmyllyä koko ajan :)
No kerrotaas nyt hieman kuulumisia. Eilen käytiin pojan kanssa labroilla ja oltiin siinä uskossa ettei tarvi loppuviikkoo enää mennä ennen sunnuntaita labroille nooooh kaikki muuttui. Ensin lääkäri soittaa että huomenna(tänään) pitäisi mennä tiputukseen nostattaa punasolut taas. No 3 kertaa olin soitellut lääkärin kanssa ja keskustellut ja mietitty niin tulos on että perjantaina labroille ja sitten katsotaan miten edetää. Onneksi on todella mukava lääkäri, kyseli ihan muitakin asioita kuulumisia ja miten perheen arki sujunut yms :) Ihanaa kun meillä on nyt sattunut niin hyvät hoitajat ja lääkärit.

No sitten kun oli pojan asiat hoidettu niin pikku typykkäää lähdettiin viemää neuvolaan ja samalla oli lääkärin tarkastus. Likka on terve ja kaikki muutenkin hyvin painoa on  4780g ja pituus 58cm :) Neuvolantäti kysyi sitten että voidaanko tehdä minulle samalla se masennus testi vai onko huono ajankohta ni tokaisin vaa et seuraavaa 2 vuotee ei ole hyvää ajankohtaa että tehdään vaan nyt. Pisteitä tuli 9 joten en ole masentunut enkä kyllä itsekkään ole kokenut masennusta. Vaikka on päiviä kun kaikki tuntuu menevän päin persettä mutta veikkaan että niitä on ihan jokaisella ihmisellä :)
Ja kun ne neuvolassa koko ajan tyrkyttää niitä sossunpalveluita meille mutta kun ei niitä tarvita! Tiedän ettei ne pahaa tarkoita mutta kun ei joka ikinen kerta jaksa sanoa että me pärjätään ei me tarvita ketään ulkopuolisia enää tähän hullunmyllyyn!      Huoh..

Asiasta toiseen... Eilen aamulla kun menin tupakalle ja samalla naamakirjassa käymään olin saanut todella ihanan/kannustavan viestin sinne :) Jotenkin aamu alkoi sen jälkeen niin hyvin kun saat sellaista palautetta :)
Ja kun en tämän blogin avulla mitään huomiota halua vaan haluan kertoa oman kannan ja näkemyksen siintä mitä on kun oma lapsi sairastuu syöpään! Koska itse on tällaiseen aiheeseen ole oikeastaan ollenkaa törmännyt ennen kuin oma lapsi sairastui.

Mutta Eemeli on jaksanut olla mielettömän reipas koko ajan kun ollaan oltu "lomalla" helsingistä jos näin sanotaan :D Joka päivä kun jätkä herää niin heti pitäisi mennä ulos leikkimään. Siskoaankin niin kovasti huomioi ja pitää hyvänä. Minulla on kyllä maailman parhaat lapset  <3

Hienoa Emppu :)

Noniiiih nyt on niin ihana tunne kun saatiin kuulla että pojan kaikki arvot ovat niin hyvät ja nousussa että vasta tiistaina labroille ja neupogen voidaan lopettaa joten piikittely loppuu WIHIIII :) Tänään onkin pojan kanssa vietetty koko päivä pihalla ja Herra sai uuden altaan jossa kahlailtu koko päivä :) Kyllä se on niin onnellinen pienistä asioista!

Tänään nähtiin myös vanha perhetuttumme joista vaimo työskentelee kouvolan sanomissa ja sovittiin että tehtäisin meidän pojasta juttu, hieman tietoa mitä syöpä on ja miten se muuttaa perheen arkea. Mielellään kerron meidän tarinan koska tiedän ettemme ole ainoita ja tästä aiheesta on aivan liian vähän julkisuudessa tietoa. Nooh joskus se sitten ilmestyy :)

Tänään otan molemmat lapset viereen nukkumaan kun isäntä lähti mökille kavereiden kanssa niin voin vain nauttia pienistä ihan rauhassa :) Ikävä on tietysti mutta on se joskus ihan mukavaa näinkin.

Ja huvitti tänään kun kävimme kiskalla hakemassa karkkia ja poika päätti nostaa paitaa kun pyyhki silmiään kun oli aikasemmin itku tullut niin kaikki miehet jotka oli pihalla jäi tuijottaa pojan katetria joka on rinnassa :D
Ja kun meidän kodilta ei ole pitkä matka kiskalle (varmaan parisataa metriä) ja pojalla on sähkömopo jolla on nyt ruvennut ajelemaan niin herra huusi eilen meille että hän lähtee yksin jätskille ja vilkutti perään no mopo ei kovin kovaa kulje niin käveltiin pojasta ohi niin herra koitti saada mopoo lisää vauhtia ja joutu jo huutelee että odottakaa :D jotenkin oli vaan niin suloinen näky <3  noh nyt lapset nukkumaan ja samoin itse <3

-Muista aina sanoa kun rakastat, itke kun itkettää. Tunteet ovat osa elämää ja elämä on ihanaa-

Huonompaa..

Tänää on jotenki ollu taas paska fiilis Eemelin syövän takia vaikka ei mitää erikoista ole edes käynyt mut jotenkin sit on tänää tullu mietittyy vaan. Ikinä en kuvitellut että se ihana pieni lapseni joutuu tähän helvettii ja ite siin samal kärsit kun katsot sen elämäsi tärkeimmän ihmisen kärsivän..
Ja eniten jotenkin vituttaa suoraan sanottuna jos törmäät jossain johonkin tuttuun niin kaikki tulee kyselee asiasta mutta miksei kukaan ikinä voi soittaa??? Tuntuu että ne vähäisetkin kaverit katos pojan sairastumisen myötä.(SYÖPÄ EI TARTU)
                                     Onhan niitä viel tuossa joitain mut..

Ääh nää on näitä iltoja kun tuntuu järki katoavan tämän paskan taudin takia :( Maailma on täynnä ihmisii jotka ansaitsis tuon mutta ei, ne raiskarit/murhaajat/pedofiilit vaan elää terveellisenä elämänsä loppuun asti! Niin väärin..

Ja kun sitä miettii koko ajan MITÄ JOS olisin huomannut aikasemmin oireet! Vaikka tiedän että tuo jossittelu ei auta mut ihmismieli on tyhmä. Kunpa olis joku mistä syyttää tätä kaikkea mutta kun ei ole. Joskus sitä syyttää itseään kovasti mutta kun sekään ei ole oikein tiedän sen. ääääähh..

 Huomenna taidan lähteä siskon kanssa lähteä käymää terassilla illalla muutamalla jos hieman saisi jotain piristystä päiviin vaikka lapset ovatkin kaikkien suurin ilo mutta ehkä se tekee ihan hyvää joskus lähteä katsomaan aikuisia ihmisiä muuallekkin kuin sairaalaa :)

Mut nyt loppu kiukuttelu. Huomenna uusipäivä ja toivon mukaan fiilis parempi :)

Pohdintaa..

Tulipa hyviä uutisia "pitkästä" aikaa, ei tarvi huomenna mennä tankkailee vasta keskiviikkona labroihin ja sit mietitään tankkausta :) JIHUUUUU! Muutenkin ollut niin kiva päivä kun jaksanut pojan kanssa riehua koko päivän ja nautittu kesästä. Ruokakin onneksi maistunut jätkälle vaikka hieman hitaanlaisesti mutta alas kuitenkin mennyt. Pistoksetkin menee jo niin hienosti ettei ole mitään ongelmaa enää :)
Pojalla alkanut nyt tulee päänsärytkin, toissayönä heräsin kun jätkä huusi kurkku suorana huoneestaan ja kun menin katsomaan niin kertoi että päätä koskee. Siinä paijailin poikaa uneen ja tovin itkun jälkeen jätkä nukahtikin hyvin ja taisin itsekkin siihen sitten nukahtaa :)

Tässä alkanut pohtimaan kun nyt olen sitten parivuotta työelämästä pois niin alkanut miettii jatkaako viellä vanhuspuolella vai mitä sitä tekis. Hieman polttelis ensihoitajaksi lähteä opiskelemaan koska niillä papereilla pääsis kyllä mihin vaan töihin. Vai lähtiskö kokonaan pois hoitoalalta? Mutta kun ei osaa kuvitella itseään mihinkään muuhun ammattiin edes.. Nooh jos sit vuoden päästä alkaisi miettimään tuollaista :)

Pieni prinsessakin on kasvanut ihan silmissä, naureskelua on jo ja paljon enemmän on päivällä hereillä seurailemassa :) Vaikka aluksi mietti miten jaksaa Eemelin sairauden kanssa ja viellä pienenpieni vauva siihen mutta yllättävän hyvin sitä on jaksanut.Ainoastaan on se jos poika on osastolla niin inhottaa kun joutuu "valitsemaan" kummanluona on milloinkin kun haluaisi vain nauttia molemmista :/

Torstaina olis miekkosen synttäritkin, mitähän sille keksis lahjaksi? Täytyy sitä jotenkin ihanasti muistaa kun on ollut niin suuri tuki ja turva meille tämän kaiken aikana <3 Sitten kun pojalla on puhtaat paperit kourassa niin lupaan viedä tuon miehen alttarille ja sit pidetään isot häät, ne myö ollaan ansaittu :)
Mutta nyt jos alkais valmistautua nukkumaan käymiseen niin jaksetaan taas huomenna.
Muistakaa ihmiset nauttia toisistanne ja niistä ihanista lapsista :) <3

Sattuu ja tapahtuu?

Noh poika oli sitten eilen päättänyt riehua mummolassa ja tässä tulos? Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tämän jätkän kanssa on jatkuvasti :)
Herra oli mummolassa yötä ja itse nautin kotona pienen prinsessan kanssa rauhasta, ja pieni prinsessamme päätti nauraa tänään ensimmäisen kerran Äitille :) <3 Jotenkin oli niin ihana herätä aamulla pienen ihmisen nauruun..

Ja niin ne päivät meidän elämässä muuttuu, tuli puhelu että tänään taas labroihin ja huomenna luultavasti tankkaus. Noh ei meillä muuta tekemistä olisi pojan kanssa näillä ihanilla ilmoilla kuin ravata sairaaloissa mutta tätä tämä meidän elämä nykyään on :/

Jokaisesta päivästä nautitaan :)

Aamu alkoi niin mukavasti lasten kanssa, Eemeli kömpi niin viattomasti äitin vieree pyytelemään aamupalaa ja heti aamusta tuli kysymys että mennäänkö tänään Mummille.
Koko aamupäivä oli jätkäl yhtä odottelua kun tiesi että tänään mennään mummilla käymään ja nyt se sitten juoksentelee vaarin kanssa ulkona ja on niin onnissaan :) Huusi vain äsken äitille ja mummille että me mennään vaarin kanssa seikkailemaan :D

Tänään oli se ensimmäinen pistos kotona ja se menikin yllättävän hyvin. Ei poika edes paljoa itkenyt eikä yhtään laittanut vastaan vaan nätisti otti kankun esiin ja tokaisi itsekkin että kohta helpottaa <3 Kai se kohta alkaa niin tottua tähän jokapäiväiseen pistämiseen että menee jo ruutininomaisesti kaikki.

Viime yö meni itsellää hieman huonosti kun alkanut kirjoittaa tätä niin kun käyt niitä tunteita uudestaan läpi niin oli jotenki levoton olo sitten koko yön. Ja silloin ei muuta tiedetty kuin se että pojalla on pahalaatuinensyöpä niin se tuska oli niin kamala että ei pystynyt enää käsittelemään tunteitaan. Ja se kamala epätietoisuus. Onneksi nyt tiedetään jo niin paljon niin pystyy käsittelemään tunteet aivan toisella tavalla, mutta on niitä päiviä jolloin haluaisi vaan nukkua tämän pahan unen pois.
Mutta aivan uskomattomia voimia nämä kaksi pientä lasta antaa ihmiselle <3 Ei ole asiaa mitä näiden eteen ei tekisi, varmasti jokainen äiti tuntee samoin mutta tämän myötä se tunne on vaan kasvanut. Oppinut ymmärtämään että oikeasti jokainen päivä on elämisen arvoinen ja siintä on tehtävä ikimuistoinen <3

Kuva minkä laitoin on otettu vähän diagnoosin jälkeen mutta tuo kuva on vain niin tunteita täynnä. Sain saman kuvan äitienpäivälahjaksi mutta isompana, pitäis kehykset käydä siihen hakemassa.

Ethän sä ikinä
kadota tuota katsetta?
Mitähän sä vielä kantaa voit
korkealla kun noin sä soit
Ei mitään tuu niin painavaa
et se sinut musertaa

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

-Johanna Kurkela - Ainutlaatuinen-
Tätä kappaletta kuuntelin monet kerrat itkien ensimmäisinä viikkoina <3

Viellä....

Pyydän anteeksi kirjoitusvirheitä ja liian tönköstä tekstistä mutta tuota ensimmäistä oli aika rankka kirjoittaa. Lupaan jatkossa kiinnittää huomiota kirjoitukseen :)

Hymyä :)

Tänään onkin sitten hieman erilainen päivä ollut. Aamulla käytiin kotkassa laittamas piikkiä pojalle jonka jätkä otti niin reippaasti, ehkä hieman johtui siitä että oli tuttu ja turvallinen Hoitaja. Kun päästiin kotiin niin alkokin kysely koska paraskaveri tarhasta tulee. Ja voi sitä ilon ja riemun määrää kun pojat näki toisensa. Menoa ja vaarallisia tilanteita löytyi muutamaan otteeseen :) Toivottavasti poikien ystävyys jatkuu viellä vuosien päähän kun ovat olleet tarhassakin kuin paita ja perse. Muistan kun hain jätkää tarhasta joskus niin nää oli menny hoitajilt salaa toiselle puolelle tarhaa ja maalannu toisensa sormiväreillä :D

Tänään alkoi poika kyselee ensimmäistä kertaa miksi häntä pistellään eikä siskoa ja miksi hänellä on pipi. Koitappa siinä nyt 3 vuotiaalle pojalle alkaa selittää kun ei edes käsitä kuinka iso pipi on kyseessä :/ Ja piti olla vapaa vkl sairaaloist ni kyllä se taas muuttui kun tuli puhelu että sunnuntaina mennääkin jo kokeisii ku verihiutaleet laskeneet mutta onneks muut arvot oli sentää hyvät. Niin tämä meidän elämä muuttuu yhdestä puhelusta.. No toivottavasti arvot lähtis nousuu niin ei tarvi taas lähtee tiputuksee. Ja huomenna olis se ensimmäinen pistämiskerta mulla, saas nähä miten menee. Onhan sitä töis ja koulus harjoteltu mut aina se on eriasia kun on oma lapsi siinä. Mut onneks jätkä isompaan ehkä antaa anteeks ku ymmärtää minkätakia olen pistellyt sitä. Ja kun pojalla on se keskuslaskimokatetri niin esitteli sitä kaverilleen niin innoissaan ja oli niin ylpeä siitä ja selitti mitä sillä tehdään :D Niin noi lapset jaksaa ihan eritaval ku aikuiset. Ja kyllä saa itekkin voimia kun poika on niin reipas. Pahaa tekee aina kun toinen itkee kipuja tai on alakuloinen jostain syystä :/  Mutta onneks nyt ei mene suunkautta lääkkeitä kuin antibiootti ja sekin vain 3x viikossa. Vaikka reippaasti jätkä on aina pillerinsä ottanut.

Ja tänään herra oppi kameran käytön on sit kameras varmaan parisataa kuvaa jostain ihan ihme kulmista kun ottanu koko ajan kuvia, mut on siel myös hyviäkin kuvia seassa. Siskon kanssa naurettiin kun Herra oli ottanut salakuvan kun olin aamulla rikkinäisissä housuissa kumartunut niin hienosti otettu kuva perseest ja hienosti näkyy reikä siis housujen reikä :D Taitelijasielu on pokko :D Noo tällaista tänään :)
Nyt emmerdalen jaksot katottava ja sit nukkumaan :))

Näin se kaikki alkoi :)

Kohta on kulunut 3kk siintä kun saimme tietää 3vuotiaan poikamme sairastavan pahalaatuistasyöpää. Lähdimme illalla näyttämään lääkärille turvonnutta kivestä ja seuraavana päivänä poika leikattiin ja siintä kaikki alkoi. Oltiin siinä odotustilassa isännän kanssa odottamassa poikaa nukutuksesta ja pelleiltin siinä ja naurettin, kunnes lääkäri saapui.. Lääkär kertoi että hänellä on huonoja uutisia ja sanoi että toisessa kiveksessä on ollut pahalaatuinen syöpä. Jokainen ihminen siellä osastolla varmast kuuli tuskaisen itkuni ja huutoni. en pystynyt edes puhelimeen vastaamaan kun Äitini soitti joten isäntä kertoi hänelle. Noh saatiin poika huoneeseen ja siinä lääkäri tuli kertomaan että pääsemme yöksi kotiin ja aamulla helsinkiin tutkimuksiin, mutta eihän se mennytkään niin vaan muutaman tunnn kuluttua Pojan kaulan syöpä oli kasvanut ihan silmissä että kaulaa peitti isot patit ja lääkäri huomasi sydänmessä sivuääniä. Kukaan ei kertonut mistään mitää muuta kuin meille tilattiin ambulanssi jolla lähdemme heti helsinkiin.. Äitini ja isäni tuli sanomaan meille heipat ja siinä kaikki itkettiin ja itsellää oli koko ajan ajatus että joudun menettämään poikani! Koko ambulanssi matkan olin ihan shokissa itkin vain ja soitin miehelleni matkalla monta kertaa ilman mitää syytä kun en enää ollut yhtään tolkuissani. vihdoin pääsimme helsinkiin ja siellä odotimme huoneessa lääkäriä ja onneksi mieheni tuli sinne myös. Lääkäri saapui huoneeseen ja halusin tietää mikä on nyt tilanne kun ei meille kerrottu mitään noh se pudotti aika pahasti kun kertoi että poikamme elimistö on täynnä syöpää kaulasta alaspäin ja se painoi tärkeitä valtimoita.. No pääsimme syöpäosastolle vihdoinkin ja siellä meidät laitettiin nukkumaan mutta ei sinä yönä unimaistunut ja kaiken raskaammaksi teki että olin viimisilläni raskaana.. Seuraavien viikkojen aikana Pojalla todettiin T-solulymfooma eli pahalaatuinen imusolmukesyöpä. Kooltaan keuhkojen kohdalla se oli 10x10x5 että pienessä miehessä se on aika iso jörkäle :/ Hoidot alkoivat vaikuttaa hyvin ja Poika jaksoi olla reipas. Pahinta oli kun poikaa pisteltii koko ajan mutta onneks hänelle laitettiin keskuslaskimo katetri josta saadaan nykyään kaikki näytteet ja tipat yms.. Nyt on alkanut pojalla pahoinvoinnit ja kivut. Ja aina kun tulee oksennus niin ei enää poika syö sitä ruokaa/juomaa koska kuvittelee että se johtuu siintä. Kävely on ajoittain todella hankalaa mutta jaksaa kuitenkin sinnitellä :) Alkuhoitojen aikana pojalla meni suurimäärä kortisonia niin jätkä turposi ihan silmissä. Nyt sekin on loppunut/tauolla niin alkaa olee omanitsensä näköinen. Tukkakin alkoi vasta äskettäin tippumaan niin vaari leikkasi sen sitten kokonaan pois. Huomenna pitäisi alkaa neupogen eli pistely poikaan joka päivä mutta tuli pieni yllätys kun katsoin lääkkeen hintaa niin vaivaset 534e ja sairaala laskukin oli vaa 400e :/ no jos kohta alkaisi tuet tulemaan niin alkaisi hieman pärjää. Onneksi jätkä jaksaa olla reipas ja todella hieno isoveikka. Eilenkin jaksoi touhuta koko päivän äiskän kanssa ulkona :) Mutta joskus tulee huonopäivä äitilläkin kun alan miettii kuinka väärin on että pieni viaton ihminen joutuu tällaista kestämään. Kuukausi sitten kaikki tuntu kaatuvan niskaa kun siskoni miesystävä menehtyi joka oli myös minulle ollut vuosia hyvä kaveri ja sitten viellä poika joutu osastolle kuumeen takia ja koiristamme luovuimme :( Silloin alko olee järki ja voimat lopussa mutta onneksi mulla on aivan uskomattomat vanhemmat ja mies <3 Saatiin lääkäriltäkin kuulla hyviä uutisia että isoin syöpäpatti joka oli sen 10x10x5 on nykyään kooltaan 5x5x2 :)) Ennenkuin omalapsi sairastui en ikinä uskonut minkälaista helvettiä voi olla syöpääsairastavan elämä kunnes nyt. Ehkä tää on keino hieman kertoa ihmisille että ei tää oo vaa äkkii lääkäriskäyntii ja normaalii elämää niinku moni on luullu. pojaltamme on kielletty melkein kaikki mitä rakasti ja yksi niistä on kaupassa käynti :/ Meille saattaa lääkäri soittaa että tulkaa osastolle tai menkää huomenna tiputukseen. Mitään ei enää suunnitella ja hankalammaks tekee pieni kuukauden ikäinen prinsessamme :/ No onneksi aina asiat järjestyy vaikka niitä ressaa aivan kamalast..